ah lelek lek lek lekkk

Elossa ollaan vielä, tosin ei oo taaskaan ollu mistään mitään kirjottaa. Tai olishan sitä varmasti, näinä päivinä olis vaan menny täysin valitukseks. Alan oleen jo onneks päässy yli alkujärkytyksestä tässä uudessa perheessä, vaikkakin tiukkaa tekee koko ajan.

Oon miettinyt tätä tilannetta niiiin paljon ja päätynyt siihen, et kai tässä vaan on pakko yrittää. En viihdy "kotona", eikä fiilikset vieläkään oon ihan katossa asti, niin kun nää viimeset 6 kuukautta on melkein koko ajan ollu. Toisaalta mua harmittaa, että aika kuluu koko ajan ja päivät vähenee ja mä joudun käyttään tätä vähää aikaa huonoissa fiiliksissä. En voi kieltää, etteikö mua ahdistais se kuinka kaikkee rajotetaan. Oon viimeks ollu tällä tasolla monta monta vuotta sitten ja takasin 12-vuotiaaks taantuminen ei oo helppoa. On monia asioita ja sääntöjä, jotka haluan ymmärtää ja ymmärränkin, että jokainen perhe on erilainen ja jokaisella on sääntönsä. Enhän mä voi olettaa, että täällä kukaan eläis mun mukaan. Vaihtoon kun lähdin, niin tiesin että se tulen oleen minä, joka sopeutuu. Eikä mulla koskaan oo ollu ongelmia sen kanssa. Nyt vasta huomaan, kuinka vapaasti ja itsenäisesti oon tottunu elään. Niin kun mun host-veli jaksaa sanoo, tästä voi oppia jotain. Se on oikeessa. Joka päivä näkee ihmisistä uusia puolia, joka päivä huomaa kuinka erilailla vahemmat kasvattaa lapsensa, joka päivä huomaa kuinka mikään ei oo itsestäänselvyyttä. Jopa nää 5 päivää täällä on avannu mun silmiä ihan uudessa mittakaavassa ja oon tajunnu, miten onnekas oon, kun omistan mun vanhempani. Vaikka täällä oonkin aika suru silmässä ollu, niin silti jossain sisälläni oon ihan valtavan onnellinen. Mulla on niin paljon mistä olla onnelline ja loppujenlopuks tää on vaan 3 kuukautta, jos sitäkään. Ja ei kai mitään huonoa ilman jotain hyvääkin; mun portugali kehittyy täällä ihan erilailla kun edellisissä perheissä :D Vanhemmat juttelee koko ajan ja laittaa mut puhuun, enkä oo englantia nyt muutamaan päivään käyttäny ollenkaan.

                                  

Maanantaina heräsin jo kaheksalta, kun lähettiin äidin kanssa lentokentälle. Columbiasta saapu uus vaihtari Maria Paula, joka asuu nyt tanskalaisen vaihtarin Amalin kanssa yhessä ja myöhemmin tulee tähän perheeseen. (......) Äiti lähti siitä töihin ja menin columbianan ja sen tän hetkisen perheen kanssa niille. Syötiin ja jutskailtiin (oon niiiiiin ylpee, että tajuan espanjaa:D) ja koska oli hemmetin kylmä päivä ja väsy paino, niin päikkäritkin tuli sielä nukuttua. Myöhemmin äiti tuli hakeen mut ja Amalin ja mentiin Rotary-kokoukseen. En tienny itkeekkö vai nauraa, kun äiti esitteli mut uutena suomalaisena tyttärenään ja jokaikinen naamataulu vetäs säälivän katseen naamalleen ja tuijotti mua niillä "koita selvitä" -silmillään. Vieressä oleva tyttökin totes että säälin sua. Kiva kiitos, tästä on hyvä jatkaa :D

                                   

Tiistaina mun piti mennä isän työpaikalle 9, ihan vaan koska ei oo kuulemma hyvä olla yksin kotona. Olin super väsyny ja ärsytti mennä sinne. Menin kuitenkin ja 4 tuntia istuin toimettomana koneella. Koko labrassa on vaan mä ja host-iskä. Se väsertää lampun alla jotain pikkupiperrystä ja mä tuijottelen seiniä  En oo ihan tajunnu vieläkään tätä pointtia tässä hommassa, mutta sen sanon, että mitä vaan teen mutten aio sielä istua mun kaikkia päiviä. Lounastettiin puolen päivän aikaan mentiin lounastaan sen labran viereiseen raflaan, jossa se käy joka päivä.. Sain kommenttia siitä, kuinka syön liian nopeesti ja se ärsyttää sitä. Hmmm, ketkä tuntee mut, niin tiiätte kuinka vihaan sitä että joku kommenttoi mun tekemisiä tai tapoja. Tähän kylläkin vaan naurahdin ja jatkoin syömistä. Vielä nopeemmin tottakai :D
Lounaan jälkeen sain luvan mennä bussilla _yksin_ äidin työpaikalle. Sieltä ajettiin Santa Monicaan, joka on sellanen klubi, josta löytää ihan kaikkee aktiviteettia. Se oli oikeesti upeen näkönen paikka! Super iso uima-allas, varmaankin 200 tuolia auringon ottoon, tenniskenttiä, koripallokenttiä, golfia, saunoja, hierontoja, kivaa ulkoilumaastoo ja vaikka mitä... Käytiin tekemässä mulle oma kortti, että pystyn käymään sielä perheen kanssa. Käytiin samalla vielä manikyyrissä ja laitatutin tällä kertaa ranskalaisen manikyyrin :) Illalla äiti lähti työmatkalla Sao Pauloon, joten oltiin kotona vaan iskän kanssa....

                                 

Keskiviikkona menin taas isän työpaikalle ja lounastettiin siinä samasessa raflassa. Ja koska olin jo edellisenä päivä kysyny, niin sain luvan mennä Bariguihin! Barigui on se Curitiban kivoin iiiiiso puisto, jonka lähellä mä nyt asun :) Tokan perheen host-veli tuli mun kanssa ja käveltiin ja istuskeltiin yli 4 tuntia.. Illan vietinkin yhessä kotona isäni kanssa kattelemalla perheen vanhoja valokuvia ainakin 10 kansiota...Huhhuh.

                                

Tänään menin aamulla markettiin ostaan hedelmiä. Banskuja, appelsiineja, mangoja, persikoita, päärynöitä ja omenoita. Myöhemmin taaaaas lounastaan iskän kanssa siihen samaan ravintolaan. Miten musta tuntuu et tää teksti rupee toistaan itteensä?:D Sen jälkeen etin bussipysäkin, joka on puolentoista kilsan päässä. Menin ostariin kaverin kanssa ja 5 oli kaikkien vaihtareiden yhteinen tapaaminen meidän "piirinjohtajan" kanssa. Taas oli pari kärähtäny juomisesta ja pari erotettu kouluista, niin seuras parin tunnin saarna...ette saa tehdä sitä ja ette saa tehdä tätä ja siitä ja tästä seuraa kotiinpalu jnejnejne...
AINIIN, se johtaja huikkas jossain välissä että Suomesta on tullu tieto, et mun discritille on tulossa myös ens vuonna yks suomalainen ;) Joten rotary-vaihtarit valppaana, joku teistä on tulossa Brassejen parhaaseen kaupunkiin! :D

                                   

Mua väsyttää ihan hulluna ja nyt kun luen tota mun kirjotusta niin voi luoja miten huonoo tekstiä. Ainakin siitä voi tajuta sen pointin etten oo taaskaan tehny mitään mitään mitään. Muutenkin on niin outo fiilis, kun välillä tuntuu, että mähän selviän tästä! Asun täällä sen 3 kuukautta ja voin olla ylpee itestäni sen jälkeen. Toisena hetkenä lupaan itelleni että teen kaikkeni, jotten joudu oleen täällä viikkoo pitempää. Onneks kohta on taas aamu ja näkee asiat paljon valosammin :) Nyt mä haluun vaan nukkua! Axelle pyysi mua kirjottaan blogiin, että huva uhataaaaa. Jokanen varmaan ymmärtää? Tää on tulos kun yrittää opettaa suomee ihan kelle vaan hahahahaha :D Toi vika biisi on taas funkkia, jota en saa pois päästäni ja skypettelin äsken Marcelin kanssa ja se alko laulaan tota mulle ja nyt se vasta onkin kiinni tarrautuneena mun jokasessa aivosolussa....AAALELEKKIILEKKIILEKKII

ps. Näin viime yönä taas niin uskomattoman todellista unta siitä, että olin Suomessa. Itkin siinä unessa että eihän tää voi olla totta, en usko. Oon ihan traumatisoitunu :( Vihaan noita unia ja nään niitä joka viikko! Joka kerta joutuu sanoon itelleen että herää herää heräää ja sit kuitenkin herää omasta sängystään ja ihmettelee tunnin että mitä ihmettä just tapahtu.

Nyt mun kissasta kukkaruukkuun teksti vois jo loppua.
Hyvää yötä <3
Beijos.