Jokainen, joka on joskus oottanu jotain (eli varmaan kaikki meistä),
tietää kuinka tuskallista se on. Mun motivaatio koulua kohtaan kuoli jo 4
kuukautta sitten, eikä se tee asioista yhtään helpompaa.... Päivät
pitkät vaan laskeskelen, että hei, koulua enää 5 viikkoo, töitä pari
hassua kuukautta, lähtöön 86 päivää. Eniten ärsyttää se, että tajuaa
miettivänsä Brasiliaa suunnilleen 4 kertaa tunnissa, eikä esim.
kokeisiin luvusta tuu yhtääään mitääään. Aina kun luulee pääsevänsä
rivin loppuun, hyppää mieleen ajatus, että hei, mitkä kengät mä
pistänkään lennolle? Entä miten saan 23 kiloo matkatavaroita riittään? plus 8504 muuta
kysymystä. No, ongelmansa kai kullakin?? :D
Viime lauantaina oli koulutuspäivä vaihtareille Lahdessa. Mulla olis ollu hirstoriallinen vapaa-lauantai töistä, joka normisti olis tarkottanut nukkumista vähintään iltapäivään. Tässä tapauksessa herätyskello soi jo 5.30, koska Lahteen tosiaan sen pari tuntia ajaa. Päivä kesti about 8 tuntia ja siitä sai paljon hyödyllistä infoo irti, vaikkakin mun mielestä asiat olis voinut vähän positiivisemmalla tavalla esittää. Pääsin sovittaan Rotary- takkia, eli omalla nimellä varustettua sinistä bleiseriä, joka kaikille meille vaihtareille tulee. Siitä saakin pulittaa sen kevyen 190 euron summan :D uskon että on sen arvonen.
Viime sunnuntaina oli oikeestaan ensimmäinen kunnon kevät päivä, mutta koska harmillisesti jouduin viettään sen kokonaan kassan takana, niin ensimmäinen terassi hetki tuli vietettyä vasta eilen. Tollasina hetkinä, kun kattelee omaa (joskus niin rakasta) kotikaupunkiaan, tajuaa että kohta ei oo enää mahkua istua sillä samalla penkillä missä on joka kesä tottunu istuskeleen. Oon asunu koko lyhyen elämäni, eli 16 vuotta Tampereella. Siinä ajassa on kerenny tuleen tutuks joka ainut kadunkulma ja pikkuputiikki. Oon onnellinen tulevasta maisemanvaihdoksesta, mutta kyllähän se kieltämättä pelottaa vaihtaa kaikki pieni, tuttu ja turvallinen, uuteen ja suureen Brasiliaan? Ja vaikka Tampere onkin yks Suomen isoimmista kaupungeista, niin silti tuntuu että samat naamat näkyy joka päivä, ja että kaikki tuntee toisensa :D Ehkäpä tää maailman toiselle puolella lentäminen on vaan hyvä idea? Voisin ens postauksessa kirjotella koko hakuprosessin vaiheista ja siitä, miten tähän on päädytty :) Näkyy tää lukijamääräkin olevan niin päätähuimaava!
Viime sunnuntaina oli oikeestaan ensimmäinen kunnon kevät päivä, mutta koska harmillisesti jouduin viettään sen kokonaan kassan takana, niin ensimmäinen terassi hetki tuli vietettyä vasta eilen. Tollasina hetkinä, kun kattelee omaa (joskus niin rakasta) kotikaupunkiaan, tajuaa että kohta ei oo enää mahkua istua sillä samalla penkillä missä on joka kesä tottunu istuskeleen. Oon asunu koko lyhyen elämäni, eli 16 vuotta Tampereella. Siinä ajassa on kerenny tuleen tutuks joka ainut kadunkulma ja pikkuputiikki. Oon onnellinen tulevasta maisemanvaihdoksesta, mutta kyllähän se kieltämättä pelottaa vaihtaa kaikki pieni, tuttu ja turvallinen, uuteen ja suureen Brasiliaan? Ja vaikka Tampere onkin yks Suomen isoimmista kaupungeista, niin silti tuntuu että samat naamat näkyy joka päivä, ja että kaikki tuntee toisensa :D Ehkäpä tää maailman toiselle puolella lentäminen on vaan hyvä idea? Voisin ens postauksessa kirjotella koko hakuprosessin vaiheista ja siitä, miten tähän on päädytty :) Näkyy tää lukijamääräkin olevan niin päätähuimaava!
