Perheilyä

En oo koskaan tehny kunnollista perhepostausta, joten here we go!

Perhe 1.

Isosisko: Milena 17 vee. Tekee mallinhommia ja opiskelee Curitiban parhaassa koulussa. Ilonen, sosiaalinen ja mahtava tyttö! Ihan kun oma sisko olis :)


 Äiti Josil: Rakastan! Niin sydämellinen ja ymmärtäväinen ihminen. Vaikkei alussa pystyttykkään kommunikoimaan hyvin niin meistä tuli tosi läheisiä ja jutellaan nytkin melkein joka päivä :) Nuorekas mamma joka tykkää laittautua ja puhua pojista haha



 Isä: Gerson. Herttanen ja hiljanen mies, mutta tykkään paljon :) Ujo juttelemaan eikä muutenkaan kälätä koko ajan, mutta mahtava tyyppi!



Asunto: Pieni kerrostalo (ei oo tietenkää kuvaa siitä ulkoopäin:( ) 2 makuuhuonetta, 2 kylpyhuonetta, keittiö, olkkari
Alue: Agua Verde

Mun huone :)

Ensimmäisellä perheellä on aina se kivoin, mutta myös vaikein asema. Perhe pääsee opettaan ja näyttää sulle kaiken uuden :D Mä en pystyny ihan hirveesti kommunikoimaan vanhempien kanssa, koska kumpikaan ei puhu englantia. Siskon kanssa juttelin 5 viimestä kuukautta facebookissa kun olin vielä Suomessa, ja kun saavuin Curitibaan niin meillä oli heti hyvä yhteys. Tää perhe on aina tottunu oleen vanhemmat ja ainut tytär, joten joskus oli vähän vaikee päästä sisään juttuihin. Äiti ja Milena on parhaat ystävykset, jakaa aivan kaiken mitä tapahtuu ja pakostikin siinä välillä jäi vähän ulkopuoliseks. Käytiin kuitenkin tosi usein yhdessä shoppailemassa ja manikyyreissä ja vietettiin oikeeta äiti-tyttäret-aikaa ;) Tästä perheestä tuli mulle todella oikee perhe!

Perhe 2. ja 4. 
Isoveli Well, 23vee: Töissä lakitoimistossa, rakastaa bilettämistä ja electronic musicia. (Kuulosti suomeks ihan tyhmältä?). Rauhallinen persoona joka on mulle paras ystävä ja kaikista läheisin ihminen täällä! Paras :)



Isosisko Kauane 18. (Milenan paras ystävä) Kerkesin oleen Brasiliassa 3 viikkoo samaan aikaan Kauanen kanssa, ennen kun se lähti Belgiaan vaihtoon. Kauane tulee takasin 2 päivän päästä ja asutaan kuukausi yhessä :D Se mitä kerkesin tunteen niin ihana ihana ihminen! (



Pikkusisko Manu 5vee: Aina vähän nenäkäs ja pikkuaikuinen, joka ei lopeta puhumista ja hyppelyä sekunikskaan :D Ei suostu syömään mitään muuta kun riisiä, perunaa, soijaa, suolaa, sokeria, majoneesia, ketsuppia ja suklaata. Lapset on vaan silti aina niin aitoja ja helposti lähestyttäviä, että meistä on tullu ihan oikeet siskokset. Meikataan aina yhdessä ja jaetaan sama huonekin. Riidellään myös harva se päivä :D



Äiti Eliane. MAHTAVA. Ihminen, jolta haluaisin oppia paljon. Aina positiivinen, rauhallinen, kiltti, avulias ja sydämellinen. Tykkää käydä kirkossa ja on uskovainen, muttei mitenkään yliuskovainen :D Nuorekas ja kaunis nainen, joka tekee hyvää ruokaa ja leipoo paljon. Kaikki on aina tervetulleita meille!

Isä Jefferson. Työskentelee lehden päätoimituksessa. On töissä paljon eikä olla oikeen koskaan samaan aikaan kotona, mutta kun ollaan niin jutellaan ja nauretaan aina. Hauska ja rento heppu, ei todellakaan sellanen tiukka isähahmo :D



Asunto: Talo, n. 250 neliöö/3 kerrosta.  Tosin remontissa, eikä loppua näy :D 3 makuuhuonetta, 4 kylppäriä, keittiö, olkkari, grilliveranta(?)
Alue: Vila Isabel/Agua Verde

Mun ja siskojen huone! 

Toka perhe oli mulle se, jossa jouduin päästään enkusta kokonaan irti:D Välillä tuskailin pikkusiskon kanssa samassa huoneessa, mutta nyt siihen on jo tottunu. Tässä perheessä saan elää tosi vapaasti, eikä perhe rajota oikeen mitenkää menoja. Tää on eniten sellanen tavisperhe, joka ei matkustele paljoo tai käy hienoilla kynttiläillallisilla. Talo on rempallaan, eikä mikään ihan hirmu kodikas siis (niin kun kuvista näkyy), mutta koska ihmiset on niin ihania, niin ei talokaan haittaa mitenkään :) Tää perhe menee siis samalla viivalla ekan kanssa :)

Perhe 3.
Isä Eduardo, äiti Eliane, isosiskot Erika 21vee ja Larissa 18vee, joka on vaihdossa Norjassa, kerkesin näkeen vaan kerran. + Kissa Nico ja koira Calaki

Asunto: 4-kerroksinen omakotitalo; 3 makkaria, 3 kylppäriä, keittiö, olkkari, ullakko
Alue: Merces

Tästä perheestä en haluu oikeestaan enempää kirjotakkaan. Heillä oli aikasemmin ollu 3 vaihtaria ja jokainen oli vaihtanu perhettä parin viikon jälkeen. Mun portugali kehitty tosi paljon tän perheen kanssa, josta oon ilonen :) Ruokaa oli aina paljon ja se oli hyvää haha. Muuten ei kemiat kyllä tahtonu kohdata. Vanhemmat tosin rakastu muhun ja oon heille kuulemma kun oma tytär, jonka ne haluais adoptoida. Isosisko tässä perheessä oli maailman hankalin ihminen. Koko 3 kuukautta vanhemmat ja isosisko tappeli ja sisko oli myös menettäny kaikki ystävänsä kun alko seurusteleen. Kaks viikkoo ennen kun muutin pois tuolta, riitelin itekkin sen kanssa ja vikat 15 päivää meni ilman puhumista. Edes hyvästejä ei sanottu, joka ei kyllä haittaa. Vaikka täällä haluankin tulla kaikkien kanssa toimeen, varsinkin perheiden kanssa, niin kenenkään ovimatoks en silti suostu :D Enivei, oon kiitollinen että sain asua tuolla! Opetti paljon.

Kaikenkaikkiaan mulla kävi hyvä tsägä perheiden kanssa ja varmasti tuun pysyyn loppuelämäni yhteydessä :)

Pää lyö tyhjää

Huhhuh, miten nää maanantait osaakin olla aina yhtä hankalia :D Eilen nukuin 4 tunnin päikkärit, joka johti unettomuuten viime yönä, joka johti väsymykseen tänään joka puolestaan toi äkäsyyden mukanaan. Sunnuntait on aina hirveitä, kun ei koskaan tiedä mitä tekis. Okei täällä ne vielä menettelee, mutta Suomessa sunnuntai on niin masentava päivä! Eilen aamulla äiti tuli mun huoneeseen 9 sanoon, että hei unohdettiin että sun klubilla on joku tapahtuma tänään. Lähetään tunnin päästä. Mun mielestä pitäis olla ihan lakipykäliä 1)ettei aamusin saa jutella 2) sunnuntaisin ei saa olla suunnitelmia. No, heitin kuitenkin hupparin niskaan ja ajettiin keskelle ei mitään, kuunteleen puhetta ei mistään. Kotiin päästiin lounaan aikaan ja menin suoraan nukkuun ja heräsin neljän tunnin päästä alakerrasta kuuluvaan pälätykseen. Koko suku oli tullu kylään eikä tästä oltu mulle tietenkään mainittu mitään :D Aplodeiden ja huudon kera istuin kahvipöytään yöpuku päällä ja tukka sekasin. 

Isoveli meni nukkuun jo puoliltaöin enkä enää keksiny mitään tekemistä yksinäni, niin yritin kans nukkua. Pyörin kuitenkin kolme tuntia sängyssä ja ekaa kertaa tuli sellanen "vitsi, kiva mennä takasin Suomeen." Rupesin kelaan Suomen järviä ja kesäiltoja ja hymyilytti. Esim. eilen halusin 7 lähtee lenkille, mutta oli jo liian pimeetä ja blabla. Tuli ilonen fiilis siitä, että 35 päivän pystyn meneen suurempia miettimättä! Päätin myös mennä heti kampaajalle kun pääsen Suomeen ja tehdä jotain erilaista. Ei se kotiin tulo näytäkkään enää niin synkältä :) Ja pakko myöntää, että kun ei huomioi niitä loskapäiviä, kylmiä kuukausia, lunta ja pimeyttä (joita on 11,5 kuukautta vuodesta), niin on Suomi kaunis maa.

Hhahaha Suomen kesässä 3 vuotta sitten :D

Tänään tajusin että oon unohtanu ostaa Curitiba - Sao Paulo lennon lähtöpäivälle. Yritin löytää mahdollisimman halvalla, mut nyt ei löytyny mitään tarjouksia ja kaikki on kallista! Mun kolmannen perheen iskä makso mulle Rion lennon, koska mun kortti ei toiminu sillon kun ne piti maksaa. Se makso myös portugalin kurssin ja tänään aamulla päätin heti mennä maksaan noi velat, ettei vaan pääse unohtuun. Äiti lähti mun kanssa pankkiin. Ekan ostarin pankkiautomaatti ei toiminu, joten mentiin pankkiin. Sain jumitettua korttini 3 kertaa ja päätettiin suosiolla vaihtaa paikkaa. Seuraavassa ostarissa jonotettiin taas ainakin vartti, eikä automaatitit toiminu sielläkään. Musta on ihanaa kun ihmiset vaan jonottaa niin tottuneesti ja kärsivälliseesti, eikä haittaa vaikkei toimikkaan tai vaikka joutuu odottaan puolet päivistä. Mussa vielä ikävä kyllä on sen verran suomalaisuutta, että teki mieli potkia sitä automaattia ja kirota kaikki pankit alimpaan helvettiin :D Seisoin kuitenkin siinä jonossa ja myhäilin tyytyväisen Suomen nopeutta ja toimivuutta kaikessa. Kierrettiin vielä pari pankkia ja kolmen tunnin päästä lopulta sainkin kun sainkin rahaa! Kortti on ärsyttävän kavala, kun ne rahat vaan hupenee sieltä ilman että huomaakaan. Pitäis aina olla kaikki rahat käteisenä niin niitä ei raaskis käyttää!

Hihi mun söpis pikkusisko

Miks muuten kaikki loppuu samaan aikaan? Just nyt pitäs ostaa shampoota, hoitoainetta, meikinpuhdistusaine, meikkivoide, ripsari... Ja kun en haluis täältä enää ostaa mitään, kun ei niitä kuitenkaan pysty tuomaan takas Suomeen, muutenkin Suomessa on paremman valikoimat ja halvemmat hinnat. Nyt kun maksan vielä sen lennon niin vikan kuukauden saan elää super säästölinjalla:D No en jaksa miettiä huomista pidemmälle. Tai en ees tuntia pidemmälle.

Beijos.

10 months gone, more 40 days to go

Makaan sängyssä hylkeen lailla, vois tätä kai valaakskin kuvailla. Axelle oli meillä yötä ja herättiin kumpikin ihan herkkiksinä. Se tosin lähti jo ja oon vaan maannu peittojen alla kuunnellen sadetta, surffaillen nettikauppoja, blogeja lueskellen ja facebookkaillen. 

Tuntuu että mun soittolista on ihan oppuunkulunut enkä meinaa millään keksiä mitään mitä tekis mieli kuunnella. Muistin yhtäkkiä kokeilla josko NRJ:n nettiradio toimis täällä, ja toimiihan se (outoo kylläkin, kaikki mahdollinen Suomesta päin on tässä maassa kiellettyä.Terveisin, saa kertoa mitä salkkareissa on tapahtunu viimeset kuukaudet). Enivei, sain sen radion soimaan ja hetken ihmettelin jo, että mitä kieltä tää on. Kuuntelen täällä joka päivä radioo ja korva on jo tottunu sellaseen viistoistasanaasekunissa- puhetyyliin.
Eka biisi mikä soi, oli Petri Nygårdin Kerran kesässä. Ei suoraansanottuna vakuuttanu ihan hirveesti. Tokana soi Raappanan Kauas Pois, jonka sanat kolahti aika kovaa ja nyt fiilistelenkin sitä jo Youtubesta.
Kolmas biisi oli joku jenkkijumputus, joka soi täälläkin. Ihme ihme, tänne tuntuu tulevan kaikki hitit vuoden myöhässä. Joo, I feel so close to you right now alkaa tulla korvista ulos :D



Maanantaina käytiin lentokentällä saattamassa Stephanie koneeseen. Tää viimenen kuukausi on hirvein kun ihmiset vähenee päivä päivältä ja joka viikko joudut sanoo heipat jollekkin, josta on tullu super tärkee vuoden aikana. Eikä tietoa siitä, millon näkee seuraavan kerran :( Meitä on täällä jäljellä vielä n.40 ja mulla on päiviä 40 jäljellä. En tiiä miten teen, kun haluaisin jokaiselle käydä kentällä sanomassa heipat, mutta ei sielä viitti joka päivä rampata. Pitää vissiin ruveta valkkaileen, että kenen takia mennä ja kenen ei D:



Oon ehkä ihan hivenen kyllästyny kuuleen "ai 40 päivää! no mutta sehän on sitten ohi jo"- lausetta. EI OLE. Niin kun viime postauksessa mun ahdistuksesta jo kerroinkin, niin ei tästä oikeen oo laimennukkaan. Ei, en pysy kotona itkien, että en halua koskaan lähtee Suomeen :D Oon joka päivän nauttinu niiin täysillä kun pystyy ja aion tehdä niin seuraavat 40 päivääkin, mutta silti se fakta on aina takaraivossa! Voisin tehdä tänne niin vuodatuspostauksen että laitojen yli, mutta säästän sen sinne 5 viikon päähän.

Ehkä tässä muutamaan kertaan on tullu käytyä ulkona :D Tutustuttiin sattumalta yhteen radiojuontajaan (alin kuva keskimmäisenä oleva) ja se saa melkein jokasiin bileisiin ilmasia VIP- lippuja, niin ollaan säästytty hyvin maksamattakin hohoho. Ainiiiin! Joku heppunen jutskaili mun kanssa varmaan tunnin verran viikonloppuna kun oltiin porukalla ulkona. Myöhemmin kaverit kerto että "ANNIINA, SE OLI ATLETICON PELAAJA". Hups.
Aattelin nyt ruveta katteleen mun vaatekaappia. Mulla on sikana vaatteita täällä, mutta oon sitä mieltä että 95 % niin hirveitä, etten halua nähdä ees silmissäni. Käytiin eilen shoppailemassa ja manikyyrissä ja löysin pari kivaa paitaa vähän kompensoimaan mun tilannetta. Oon kriiseilly että miten saan kaikki nää vaatteet Suomeen, mutta nyt oon lähes valmis lahjottaan kaikki köyhille katulapsille ja kuskaan ne muutamat uusimmas paidat vaikka käsilaukussa. Muutenkin eilinen shoppailu oli lähinnä ihmettelmistä "Miten Brassit selviää ilman H&M:ää, normaalihintasta Zaraa, Onlya ja Gina Tricottia." Täällä vaatteet ei vaan oo hienoja ja hyvin alusvaatteiden ettiminen on ihan mahdotonta! Eniten Suomesta ootan just sitä että pääsen uusiin mun meikkivarastot ja kahmiin normaaleja vaatteita :D (en oo pinnallinen enhän?) Ja rintsikoita! On niistä vaihtarikiloista joskus jotain ilookin haha.

Pari ekaa kuvaa on päivältä kun muutin tänne ja järjestin huoneen uusiks :D En kyllä tiiä mitä järkee järjestää kun kahessa päivässä näyttää ihan kun myrsky ois riehunu. Tää talo on vieläkin ihan täysin kesken.. Otan teille seuraavaan postaukseen kuvan! Haha, ihmisten ilmeet kun ne tulee sisään. Ei oo lattioita eikä huonekaluja. Ainiin, rappusten yläpuolella olevaan kattoon tuli reikä ja koska ihanassa Curitibassa on satanu viimeset päivät, niin meidän rappuset lainehtii vähän väliä. Laitettiin ämpäri alapuolelle mutta se täyttyy hetkessä. Ne rappuset on vielä mustat, niin sitä vettä ei nää millään. Ootan sitä päivää kun unohdan olla varovainen ja kierin ne rappuset alas. (Oon satavarma että tää tulee tapahtuun, meinaan sillon 5 kuukautta sitten lensin ne alas jo ihan ilman vettäkin)
Nauraan täällä yksinäni kun mikäkin mielipuoli ja pikkusisko käy aina välillä kysymässä että onko kaikki ok :D Ehkä tähän on hyvä lopettaa ja meen peseen vessan ja järjestään ne vaatteet. (Kiertään kaikki maholliset nettikaupat ettei vaan tarvis nousta sängystä)

Beijos!

Ahdistus ja Rio de Janeiro

Oon menny viimesen kuukauden pää kolmantena jalkana, enkä oo halunnu olla koneella ollenkaan. Kaikki facebookittelut tapahtuu aina bussimatkojen aikana ja illalla on tullu luettua muutamat blogit ja tsekattua sähköpostit. Tänne kirjottelu on aina käyny mielessä, mutta kaikki muu on vieny voiton ja oon yrittäny joka hetken viettää perheen kanssa, tai ainakin tehden mitä vaan muuta kun roikkunu netissä.
Anyway, mulle kuuluu hyvää, vaikkakin kotiinlähtöahdistus nostaa päätään joka päivä, eikä siitä pääse yli eikä ympäri vaikka yrittäis takoo itellensä päähän, että aikaa on vielä se 45 päivää ja kerkeet tehdä vaikka mitä.
Ihmiset kyselee jatkuvasti paluulennon päivämäärää ja sitä, haluanko palata. Välillä tuntuu että kotiin pääsy on ihan hyväks. Haluan päästä opiskeleen ja näkeen ystävät ja perheen, haluan saada sen vapauden ja samaanaikaan ne tietyt rutiinit. Mutta toisaalta, täällä on niin paljon asioita ja ihmisiä, joita ilman eläminen tuntuu ihan täys mahdottomuudelta. Sitä yrittää miettiä, että aina voi palata enkä mä joudu sanoo ikuisia jäähyväisiä, mutta Brassit on kuitenkin sen verran kaukana, ettei tänne ihan viikonloppulomalle noin vaan tulla.
Tuntuu että jokainen vaihtari täällä elää oikeestaan samaa vaihetta; pelko siitä mitä on vastassa kun palaa, mitä tulee tapahtuun seuraavat kuukaudet, miten sopeutua takasin ja miten asiat on muuttunu.
Itellä henkilökohtasesti pää on sekasin just kaikkia näitä ajatuksia ja aina välillä iskee se kuva itestä lentokentällä sanomassa heipat ja voi sitä ahdistuksen määrää.

Vaihdoin perhettä 2 viikkoo sitten, eli palasin takasin mun toiseen perheeseen ja täällä olo on yhtä mahtavaa kun muistinkin. Äiti sano heti, että mee suihkuun millon haluat, syö millon haluat ja mitä haluat ja nauti sun vikoista kuukausista, käy ulkona ja juhli niin paljon kun sielu sietää. Niin kun aikasemmin kerroin mun kolmannesta perheestä, niin sielä asiat oli todellakin toisin. 3 kuukauden jälkeen olin täysin valmis vaihtaan perhettä ja kyllä siinä itku pääsi, ei niinkään surusta vaan siitä helpotuksen tunteesta. Välillä mietin, että miksen yrittäny vaihtaa perhettä aikasemmin, mutta toisaalta tuntuu hyvältä että selvisin sen ajan mikä pitikin. Yhtäkään päivää enempää en kyllä olis kestäny :D

Aiheet hyppii taas koirasta kukkaruukkuun enkä millään meinaa löytää sitä kuulusta punasta lankaa, joten antaa mennä kun on mennäkseen.
Mun kuvamatsku viimesiltä viikoilta näyttää olevan pelkkää juhlaa, juhlaa, juhlaa, välillä koulua, ruokaa ja hengailua, joten jätän suosiolla kertomatta niistä ja laitan tähän kuvaa Riosta, jossa olin viime viikon perjantaista maanantaihin. Matkustin amerikkalaisen vaihtarin Abbyn kanssa  ja Riossa tavattiin sen perhe, joka oli tullu Brasseihin Amerikasta.

Saavuttiin Rioon ja kentällä oli mies mustassa puvussa vastassa. Oma autonkuljettaja siis. Ajettiin hotelille mustalla bemarilla ja meidät vietiin 17. kerrokseen hotelihuoneeseen, josta aukes näkymä suoraan Copacabanalle. Ei hullumpaa siis! :D

Eka päivä löhöiltiin katolla altaalla aurinkoa ottaen ja torkkuen, maiset tuolta oli vielä huikeemmat kun meidän huoneesta! Abbyn perheelle piti toki tuputtaa kaikki maholliset brassi-ruoat ja juomat, joten illalla suunnattiin hyvään grilliraflaan :)

Lauantaina ja sunnuntaina käytiin katsastaan shopping ja Rion perus turistinähtävyydet; Pão de Acucar ja Cristo- patsas. Criston näkeminen on aina ollu yks mun unelmista, joten hymy oli herkässä kun kivuttiin korkeuksiin ja siinä se nökötti silmien eessä :)

Vähän vielä lisää rannalla puljaamista, funkin tanssimista, yöllä rannalla juhlimista, laulamista, ruokaa ja maisemien ihailua, niin reissu oli valmis... 

Rio kaupunkina on hieno; rantaa, kauniita ihmisiä (tästä ei varmaan tarvii sanoo mitään), paljon aurinkoo, juhlia ja muutenkin kaunista. Mutta en mä sielä silti haluais asua. Pitää olla paljon rahaa, että voi asua oikeesti hyvällä alueella. Tuolla on niiin paljon slummia ja sitä köyhempää ja likasta aluetta. Lämpö tosin houkuttelis ja kelpais mulle :D
Nyt kun mennään koko ajan lähemmäks ja lähemmäks talvee, niin Curitiban lämpötila näyttää +15 ja koko kaupunki on harmaa ja sataa vähänväliä. Viimeset 2 viikkoo oli kylläkin lähemmäs +30 mut nyt se taas alko ja villasukat jalassa mennään koko ajan.

Mun piti kirjottaa vielä jostain lisää, mutta parin tunnin päästä alkaa Rotary-juhla, johon on tulossa kaikki vaihtarit, kaikki perheet, rotexit ja kaikki maholliset rotaryt ja klubit. Joten juoksen suihkuun ja yritän taas kirjotella pian!
 Beijos <3