BÖÖ

Ei huvita nukkua, joten kirjottelenpa tässä aikani kuluks. Viime postauksesta onki jo se pari tuntia aikaa. Tänne on ihana vaan rämpättää näistä vaihtarijutuista ja höpötellä seinille, koska kavereista rupee jo näkeen että ei ihan hirveesti kiinnosta:D no oonhan mä hehkuttanu tätä jokapuolella jo puoli vuotta, että ihan ymmärrettävää. Silti vaan into kasvaa eikä innostus laannu. Te kaikki jotka haaveilette lähtevänne vaihtoon, ootte nyt lähössä tai ootte joskus lähteneet niin tiiätte mistä puhun!

Rupesin miettiin äskön tätä koko prosessia ja tajusin et huhhuh, ei tähän ihan helpolla oo päästy.
Kaikki alko viime kesänä bussissa kun olin matkalla kaverin rippijuhlista kotiin:D Ruvettiin mun parhaan ystävän kans miettimään, et olisko mitään mahdollisuuksia lähtee. Rupesin heti kotiin päästyäni selvittään kaikki maholliset vaihtarijärjestöt ja luin päivät pitkät blogeja ja unelmoin, että ehkä mäkin joku päivä.

Pyörähti vissiin kuukausi, kun mä sitten päätin lähettää Rotareille hakemuksen. Sieltä vastattiin pian, että haastattelutilaisuus pidettäis parin kuukauden päästä. Oliskohan ollu syyskuu? No odottelua odottelua ja vielä vähän odottelua. Vihdoin se syyskuu sit saapu ja tottakai haastattelupäivänä mä olin armottomassa kuumeessa. Yritin pistää itteni ees hieman edustavaan kuntoon ja lähdin Kalevan lukiota kohti. Sielä odotteli 21 muuta iloista ja supersosiaalista nuorta. Mä olin heittämässä jo heti kirveen kaivoon, kun rupesin miettiin että miks mut valittais. Yleensähän vaihtoon lähetään lukion ensimmäisen vuoden jälkeen (niin kun kaikki sielä haastattelussa), paitsi mä, joka oon vuoden "liian" aikasin liikkeellä. Rotari-setä tuli kertoon heti aluks, että tänä vuonna on ennästysmäärä hakijoita ja vaan NELJÄ valitaan. Siinä mä sit oottelin vuorooni, joka oli muuten 3. viimenen, eli tarkotti neljän tunnin venailua...

Lähössä haastatteluun!:P

Viimeinkin mun vuoro koitti siinä vähän ennen kymmentä. Huoneen keskellä oli yks penkki ja puolikaaressa 15 tiukan näköstä setää ja tätiä pommittamassa kysymyksillä:D Kuumeessa ja pitkään venanneena mun vastaukset oli varmasti jotain ihan järkyttävää nyt kun jälkikäteen miettii. Hahaha mutta ei se loppujenlopuks ollukkaan niin paha. Vaikka mä en yleensä jännitä mitään niin tonne menin maha kipeenä ja kädet hikisenä kynsiä syöden. Heittelin omia tyhmiä vitsejäni ja nauroin niiden vitseille jotka oli vielä ehkä kaks kertaa tyhmempiä...:D Meille sanottiin että seuraavan päivän aikana tulis soitto onko tullu valituks vai ei. Oottelin koko pitkän torstain kännykkä visusti kourassa, muttei mitään. Eikä seuraavanakaan päivänä..eikä viikonloppuna... eikä seuraavana maanantaina, tiistaina, keskiviikkona eikä torstaina. Mutta perjantaina kello 8.11 puhelin soi ja sieltä kuulu "pahoittelut kun oot joutunut oottaan niin kauan, mutta mulla olis sulle hyviä uutisia... koko haastattelun taso oli kovin ikinä, mutta teistä 22:sta me jouduttiin valitseen 4 ja sä oot yksi niistä. Onneks olkoon!" Arvatkaa hyvinkö kattoon asti ja kierin maassa yksinäni koulun käytävällä kyyneleet silmissä!? Sitä tunnetta ei ihan heti unohda...:)

  

Siitä sit lähti järjettömän pitkien hakemusten täyttö. Nimmareita ja todistuksia sieltä ja täältä. Pahin hidaste kuitenkin oli puolet mun suvusta, jotka melkeen kaikki oli tätä juttua vastaan lukuunottamatta mun ihanaa mamia. Rahakin oli heti se suuri kysymys, että mistä revitään sellanen summa... onneks mulla tosiaan on ollut koko vuoden vaikkari työpaikka, josta oon saanu säästöön ihan ok summia. Muutamaan kertaan on palanu hermot siihen, ettei esim. koko talven aikana ollu yhtäkään vapaa-lauantaita tai -perjantaita ja työpäivät veny järkyttävän pitkiks. Onneks tää kevät vihdoin koitti ja nyt ollaan menossa jo helpomman puolelle..:) 

Rakas toinen kotini S-market 

Lopputalvi menikin ootellessa tietoa tulevasta maasta. Mulla oli siis ekana Mexico, toisena Brasilia ja kolmantena Argentiina. Olin ja oon tosi tyytyväinen Brasiliaan ja super innoissani, vaikken loppujenlopuks tiiä oikeestaan mitään koko maasta. About puoltoista kuukautta taaksepäin sain tietää mun kaupungin, eli Curitiban ja host- perheet otti yhteyttä. Mulle on teetetty siellä jo oma paita oikeeseen jalkapallojoukkueeseen suunnattuna ja huone on sisustettu valmiiks. Oon tooodella äimistyny kaikesta tosta sydämellisyydestä ja tuntuu kivalta että otetaan noin avosylin vastaan..:) Nyt vaan viisumihakemus pitäis saada vireille, kunhan mun paperit tulis takasin Brasiliasta. 

Aina tälleen yöllä (nytkin kello on tosiaan 2.20) musta tulee ihme herkkis jota en todellakaan oo normaalisti..:D Jotenkin vieläkin on vaikee käsittää et miks mulle tapahtuu jotain näin hyvää? Mitä oon tehny oikein ansaitakseni tän? Oon varmasti ikuisesti kiitollinen tästä mahollisuudesta ja tän eteen duunin painaminen on ollu jokaisen tunnin arvosta. 

(Pahottelut hirveistä kuvista, heittelin niitä miten sattuu:D:D) Mutta nyt, boa noite!!