You've got the light to fight the shadows so stop hiding it away

Mahtavaa perjantaita kaikille!
Kouluviikosta on taas selvitty. Päivät meni aikalailla nukkumiseen :D Tosin selkä jumittu niin pahasti siitä pöydän päällä makaamisesta, että vikoina päivinä sinnittelin suosiolla hereillä ja lueskelin suomesta tulleita Cosmopolitaneja. Kiitos äiti ja mummo, tää tyttö on aika super ilonen näistä kaikista karkkipusseista ja suklaalevyistä.

Lakkasin maailman hirveimmät kynnet :DD Eikä tottakai ollu aikaa enää vaihtaa

Tää viikko on ollut taas ihan normaali, mutta jotenkin niin hyvä, että itkettää. Koulussa olo on siitä hirveetä, että kerkeet miettiin asioita maan ja taivaan väliltä, ihan mikron toiminnasta asti siihen, minkä kahvin aion tilata Suomessa ekana kun palaan. Kaikista vaikeinta on tajuta, että mä tulin tänne just, ja nyt jäljellä on neljä kuukautta. Joo, onhan se pitkä aika, mutta aika menee täällä niin tajutonta vauhtia. Just istuin joulupöydässä sukulaisien luona, just ammuttiin raketteja rannalla uuden vuoden kunniaks. Ja nyt, nyt on maaliskuu. Miten? Joka päivä havahdun siihen, että koko ajan on päivä vähemmän ja lähtö lähenee. Suomi ei tunnu enää edes mitenkään realistiselta paikalta:D Oon liian tottunu asuun Brasiliassa ja oleen näitten ihmisten kanssa. En voi, en, osaa enkä pysty, enkä haluakkaan kuvitella arkee ja elämää, ilman näitä kaikkia ihmisiä  Monta kertaa kuvittelen itteni lentokentälle halaamassa kaikkia perheitä ja ystäviä, sillon vaan kylmät väreet menee koko kehon läpi. Viimeset 7 kuukautta oon ollut niin onnellinen, että joka päivä havahdun siihen hyvään oloon. Vaikka oliskin huono päivä, sielä taustalla on aina täysonnellisuus.



Jokaisen ihmisen tässä maailmassa, pitäis lähtee vaihto-oppilaaks. Tunnen itteni vahvaks ja voittamattomaks :D Se fiilis on huikee. Mitä vaan tulee vastaan, se ei enää koskaan lannista. Kaikesta selvitään ja kaikki on itsestään kiinni.  Rakastan elämää ja rakastan jopa niitä huonoja asioita siinä. Välillä on kiva mennä bussilla, ihan vaan huomatakseen, kuinka mahtavaa on kun joku vie sut autolla kouluun. Välillä on kiva olla pienessä flunssassa, niin huomaa taas kuinka kiitollinen saa olla terveydestään. On mahtavaa asua tiukemmassa perheessä ja huomata, kuinka paljon oon päässy tekeen ja kokeen mun perheen ansiosta. Ja joka päivä, koen vaan enemmän ja enemmän.



Entä haluanko palata Suomeen? Haluan. Tottakai haluan. En vielä enkä luultavasti neljänkään kuukauden päästä, mutta sielä on niin monta asiaa, joita odotan innolla. Kattelen bloggareiden ostosvideoita ihan fiiliksissä siitä, että kohta pääsen itekkin noihin kauppoihin. Mietin mun pikkusisaruksia ja perhettä, aatellen että kohta pääsen taas halaan ja oleen niiden kanssa. Ootan ihan huimasti koulunpenkille pääsyä, vaikka samalla pelottaa. Ootan salille pääsyä ja sitä, että pääsen tekeen mitä haluan ja mitä haluan. Ootan sitä, ettei enää tarvii elää ns. suurennuslasin alla tai seurata sääntöjä. Ootan sitä, että voin mennä kahvilaan ja tilata kahvin suomeks. Heittää vitsejä ja olla varma, etten sanonu mitään väärin. Olla varma, että jokainen ymmärtää mitä haluan sanoo :D Haluaisin oikeesti panostaa kouluun (...) ja keksiä mitä haluan tehdä isona! Haluun unelmoida vähän vielä lisää ja fiilistellä ihan vaan sitä, miten kivalta tuntuu kun kaikki on avoinna ja melkein mihin vaan on mahollisuus, kun uskoo tarpeeks itseensä. Eilen olin just mun host-veljen valmistujaisissa ja itkin varmaan enemmän, kun niiden valmistuneiden vanhemmat :D 40 nuorta ihmistä, kaikki opiskelleen 6 vuotta ja siinä ne seiso lakit päässän, kyyneleet silmissä ja kaikki niin onnellisen näkösinä. Tuntu niin hitsin hyvältä niiden kaikkien puolesta, ja tietty varsinkin mun veljen puolesta. Mun pitäs käydä joka kuukausi valmistujaisissa, kun niistä siitä niin hitsisti motia siihen omaan tekemiseen. Mulla nyt tosin on vielä hirveesti eessä opiskelua, mutta kumminkin!

Musta on tullu hirvee haikeileva ja herkkis, en ymmärrä millä ilveellä. En mä Suomessa itkeny oikeen mistään, mutta täällä ei tarvita kun yks köyhä miespolonen kadunkulmassa nukkumassa, niin johan rupee itkettään :D Mulla olis vielä hirveesti vuodatettavaa ja voisin istua tässä seuraavat 12 tuntia kertomassa kaikesta, mutta kello on jälleen kerran mua vastaan. Ois kiva kirjottaa tästä perusarjesta niin kun tein ennen, mut tuntuu ettei siihenkään enää repee, vaikka tuskin teitä ihan hirveesti kiinnostaiskaan lukee siitä, miten maanantaina oli Rotary-kokous ja kuinka tiistaina kävin shiatsussa :D Pakko tosin hehkuttaa niistä eilisistä valmistujaisista! Ihan upeesti tehty! Se sali oli vähän niinkun leffateatteri, ja sinne ne kaikki käveli yksitellen kaavut päällä ja lakit päässään, super dramaattisen musan tahtiin koko yleisön hurraamina ja saattelemina. Muutamat piti puheita ja tottakai minä taas itkemässä. Näissä tilanteissa olis parempi, jossen ymmärtäis portugalia. Tänään on vielä tohon kuuluva kirkko, johon mun olis vielä tarkotus mennä, ja mennään siitä vielä syömään yhdessä. Nukuin viime yön tuolla tokassa perheessä ja nukun vissiin vielä tänä yönäkin :) Käyn vielä pikasesti lenkillä, kun on niin upee ilma, katon salkut ja laittaudun sitten valmiiks iltaa varten.
Hyvää viikonloppua kaikille!
Beijos