torstai 7. maaliskuuta 2013

it's all because of your own safety


Oli pakko avata blogi ja kirjotella vähän ikävimmistä asioista. Tää viikko on menny ihan huippunopeeta ja oon puuhaillu kaikennäköstä, muttei oo löytyny aikaa eikä motia kirjotella tänne. Nyt kuitenkin tuli niin sellanen fiilis, että pakko päästä jakaan tänne.
Sillon kun kuulin että oon lähössä Brasiliaan, olin aivan super innoissani, mutta jollaintapaa myös peloissani. Ikävä ei koskaan ollu mun suurin pelko, eikä myöskään kieliongelmat. Kaikista peloissani olin siitä, miten mun menoja tullaa rajottaan ja miten vapaasti voin kulkee. Olin oikeessa. Sain paljon sääntöjä, sain kuulla rikollisuudesta ja kaikki kehotti olemaan varovainen useiden juttujen kanssa.
Aluks musta tuntu, että yksin kadulla kävelykin oli pelottaa. Joka puolella sulle tööttäileviä autoja, ihmiset tuijottaa sua ja erotut selvästi joukosta. Et tunne katuja, et osaa kieltä ja ympärillä olevat ihmiset tuntuu vierailta ja ahdistavilta. Näin mä sen koin. Alotin käymällä yksin lyhyillä kävelyillä ja menemällä yksin markettiin, ihan vaan oppiakseni. Vierastin kuitenkin pitkään sitä ajatusta, etten voinu lähteä ulos millon halusin ja kulkee bussilla myöhään. Aina pitää sumplia kyyti ja suunnitella tarkkaan mihin menee ja miten. Kannattaa harkita tarkkaan ottaako rahaa mukaan ja jos ottaa, kuinka paljon. Kännykkää ei oo hyvä näppäillä muiden nähden, varsinkaan illalla. Järkkäriä en usein viitti raahata mukanani ihan vaan sen takia, että se houkuttelee varkaita kun kultalusikat harakoita.





Tähän kaikkeen on jo tottunu. Aina kun kävelen yksin, vilkuilen olkani yli ja vaihdan kadun toiselle puolelle, kun vastaan on tulossa epäilyttävän näkönen ihminen. Saatan kuullostaa täysin ylivarovaiselta ja aralta, mutta ei. Jotenkin alussa kuljin vähän sillä ajatuksella, että mitä tässä nyt muka keskellä päivää tapahtuis, pyh. Aloin kuitenkin huomaan ja ymmärtään, että koskaan ei voi olla liian varovainen. Eilen mun hyvä vaihtari- ystävä ryöstettiin meidän koulun nurkalla veitsi kurkulla. Usein tosta selviää sillä, että antaa vaan kännykkänsä ja rahansa mukisematta ja siinä se. Viikko sitten yheltä vaihtarilta vietiin iPhone bussipysäkillä, kaks viikkoa sitten toiselta ipod kadulla keskellä kirkasta päivää. Oon nähny ohi menevän auton ampuvan laukauksia kohti ihmisiä ja nähnyt, kuinka auto varastetaan liikennevaloissa. Kuullut kuinka mun opettaja kidnapattiin marketin edestä ja miten mummon käsilaukku katos silmänräpäyksessä taksitolpalla.
Tänään kuitenkin mut pysäytti ja pisti kyynelet virtaan ihan täysin se, kun pääsin kotiin ja avasin facebookin. Yks vaihtareista on lähössä parin päivän sisään kotiin, koska viime yönä on tapahtunu hirveitä, eikä kyseinen tyttö halua enää jäädä tänne. Kyllähän ton ymmärtää, en jäis varmasti mäkään. Tuntuu niin järkyttävän pahalta tän tytön puolesta, eikä vaa voin käsittää miten paha maaillma on ja miten huono tuuri voi käydä :( Jatkossa aion olla vielä varovaisempi, enkä ottaa minkäänlaisia riskejä turvallisuuden suhteen.



Mun tarkotus tän tekstin kanssa ei ollu pelotella ketään. Turvallisuuteen voi vaikuttaa paljon ihan vaan käyttämällä päätänsä ja pitämällä silmänsä auki, mutta halusin varottaa ja sanoo, että niillä säännöillä on syynsä. Jos joskus Brasiliaan eksytte, niin älkää koskaan ottako taxia kadulta, älkää luottako tuntemattomiin ja pitäkää hälytyskellot päällä ihan koko ajan! Maailman on julma, vaikkei siihen aina haluaiskaan uskoo :(
Ps. Suomi on joskus tylsä ja hiljanen, mutta se turvallisuus sielä on täysin aliarvostettua. Vaikka sattuuhan sieläkin nykypäivänä kaikenlaista, mutta vielä pientä verrattuna siihen, mistä täällä saa lukea...

Beijos, Anniina

10 kommenttia:

  1. Moikka! Sun teksti pisti kyllä miettimään moniakin asioita. Sun blogi on ihan uskomattoman hyvä, ja kirjotat tosi hyvin ja mielenkiintoisesti!:) Onko sulla sähköpostiosoitetta jonka voisit antaa, mulla olis niin paljon kysyttävää brasiliasta ja tuntuu että sä olisit juuri oikee henkilö niihin vastaamaan. Mun tulevaisuuteni brasiliassa odottaa, ja tottakai mua pelottaa monetkin asiat ihan kaikkeen liittyen.. Olis ihanaa päästä juttelemaan henkilön kanssa joka on muuttanut maahan samassa iässä kuin meikäläinen, ja tuntee monen moiset seikat sieltä. Kiitos ihan hurjasti jos viitsit osoitetta heittää!!:-) Terkkuja Tanskasta (jossa juuri viedän vaihtovuottani)! wilmakristiina.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva kuulla, että tykkäät lukea :) Oisin ihan mahtavaa päästä jutteleen jonkun kiinnostuneen kanssa Brasseista! Mitä vaan kysyttävää, niin laita postia anniina_tahka@hotmail.com tai lisaa Anniina Tähkä nimella facebookissa!

      Poista
  2. Voi tämä teksti laitto kyllä miettimään! Toivottavasti päätät lähteä mukaan RotEx toimintaan suomessa! Varmasti ois sun kertomukset suuri apu tuleville vaihtareille. Muistan omien parin kuukauden ajalta Brasiliassa sen, miten poikaystävä ei ikinä päästäny mun kädestä irti kun käveltiin kaduilla tai ostareilla. Mekin vaihdettiin kadulla puolta kun vastaan tuli joku yksin tai porukassa, jos henkilöt näytti vähän epäluotettavilta näin ulkomaalaisen silmin. Se on surullinen fakta, että mitä vain voi tapahtua ja ehkä siinä on vielä suurempi riski kun kyseessä on ulkomaalainen. Toisaalta, mitä tahansa voi tapahtua myös Suomessa. Myös täällä on hyvä pitää silmät auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti haluun mukaan Rotexiin! Oikeessahan sä oot, jokapuolella sattuu ja tapahtuu koko ajan :( ikävä kyllä, täällä vaan vielä useemmin...

      Poista
  3. voisitsä kertoo et mitä sille tytölle kävi, jos se ei uskalla enää jäädä sinne? Kuulostaa ihan kamalalta et joutuu lopettaa vaihtovuoden kesken siel tapahtuvien kauheusten takia :/

    VastaaPoista
  4. mitä sille tyypille oli käny ku se lähtee kotiin`:o

    VastaaPoista
  5. Hyi mua alko nyt pelottaa! Onks sua monta kertaa siel kadulla sit oikeesti sillee pelottanu? Mis piirissä muuten oot? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alussa pelotti, pakko myöntää:D Ja kyllä nykyäänkin välillä, jos on jo pimeetä, eikä hirveesti ihmisiä lähettyvillä. Täällä tulee niin paljon narkkareita vastaan ja ne on aina epäilyttävän näkösiä! Mutta niihinkin onneks tottuu...
      Oon piirissä 4730! :) (Brassejen paras! haha)

      Poista