Postausta vähän ilosimmissa tunnelmissa, kun viime yönä meni niin synkänpuoleiseks. Pakko heti ekaks hehkuttaa, että perjantai!!! Nukuttaa ihan tajuttomasti, mut samalla ei kiinnosta yhtään nukkua :D
Koulun jälkeen laahasin kotiin hiestä märkänä taas siinä ylikuumassa mustassa uniformussa tajuttomassa auringon porotuksessa +37 asteella varustettuna. Lounaan jälkeen lähettiin äitin kanssa käymään parissa eri leipomossa...ekaks valkkasin kakun (kahta eri suklaata ja tryffeleitä) ja toisessa valkattiin suolaset syötävät. Mulla on siis maanantaina synttärit ja sunnuntaina pidetään perhejuhlat, niin käytiin sinne metsästämässä noita safkoja. Nyt ootan että kynnet kuivuis, niin pääsisin suihkuun ja laittautumaan iltaa varten. Mennään ensin Pizza Huttiin syömään ja siitä jonnekkin clubbaileen! Huippua päästä "pitkästä aikaa" ulos :D Ehkä ollu ihan hyvä, että oon tässä pari viikkoo rauhottunu niin jaksaa taas mennä. Meen vielä yöks Danalle, kun en nyt haluu mennä yksin taksilla. Ja kun sitä jotkut ihmetteli, niin se yks vaihtari joutu taksissa seksuaalisen hyväkskäytön uhriks...että näin:/
Huomenna pitäis mennä puolenpäivän jälkeen johkin tilaisuuten esitteleen tuleville vaihtareille maita, jotta ne osais päättää mihin haluaa vaihtoon. Tuntuu sinänsä turhalta, koska tiedän ettei kukaan haluu Suomeen haha :D Täällä jokaisella on ihme päähänpinttymä, Saksa, Belgia, Usa. En oo tosin sitä esitelmää tehny, mutta eiköhän kielen päälle huomenna eksy sen verran, että muutaman minuutin esittelyn keksin. Illalla siivotaan taloo ja sunnuntaina on perhepippalot. Ens viikkokin näyttää ihan huipulta; maanantaina varsinainen synttäripäivä, viikolle paljon ohjelmaa, perjantaina kaverin synttärit, viikonlopuks vaihtareiden kanssa reissaan ja sen jälkeen lennänkin Recifeen Kiiran luo pariks viikoks. Eli ei kai tässä pistä valittaen? :D
Oon nauranu tänään niin paljon, että mahaan sattuu. Koulussa opettaja sano yhelle oppilaalle, että et pääse tästä vuodesta läpi jollet tuu tanssii luokan eteen. Samalla sekunilla kaikki alko laulaan tätä...
Siinä ne laulo tunnin ja yks veivas itteensä. Mä neljän tunnin yöunilla räkätin mukana :D Kuuntelen nytkin tota älytöntä funkkia ja nauran yksin ääneen. Ehkä ihan vähän tanssijalkaakin vipattaa. Jeejeee, nyt otan niskasta itteeni kiinni ja rupeen valkkaan vaatteita! Hyvää viikonloppua kaikille ja ennen kaikkee, hyvää naistenpäivää kaikille upeille naisille! <3
Oli pakko avata blogi ja kirjotella vähän ikävimmistä asioista. Tää viikko on menny ihan huippunopeeta ja oon puuhaillu kaikennäköstä, muttei oo löytyny aikaa eikä motia kirjotella tänne. Nyt kuitenkin tuli niin sellanen fiilis, että pakko päästä jakaan tänne.
Sillon kun kuulin että oon lähössä Brasiliaan, olin aivan super innoissani, mutta jollaintapaa myös peloissani. Ikävä ei koskaan ollu mun suurin pelko, eikä myöskään kieliongelmat. Kaikista peloissani olin siitä, miten mun menoja tullaa rajottaan ja miten vapaasti voin kulkee. Olin oikeessa. Sain paljon sääntöjä, sain kuulla rikollisuudesta ja kaikki kehotti olemaan varovainen useiden juttujen kanssa.
Aluks musta tuntu, että yksin kadulla kävelykin oli pelottaa. Joka puolella sulle tööttäileviä autoja, ihmiset tuijottaa sua ja erotut selvästi joukosta. Et tunne katuja, et osaa kieltä ja ympärillä olevat ihmiset tuntuu vierailta ja ahdistavilta. Näin mä sen koin. Alotin käymällä yksin lyhyillä kävelyillä ja menemällä yksin markettiin, ihan vaan oppiakseni. Vierastin kuitenkin pitkään sitä ajatusta, etten voinu lähteä ulos millon halusin ja kulkee bussilla myöhään. Aina pitää sumplia kyyti ja suunnitella tarkkaan mihin menee ja miten. Kannattaa harkita tarkkaan ottaako rahaa mukaan ja jos ottaa, kuinka paljon. Kännykkää ei oo hyvä näppäillä muiden nähden, varsinkaan illalla. Järkkäriä en usein viitti raahata mukanani ihan vaan sen takia, että se houkuttelee varkaita kun kultalusikat harakoita.
Tähän kaikkeen on jo tottunu. Aina kun kävelen yksin, vilkuilen olkani yli ja vaihdan kadun toiselle puolelle, kun vastaan on tulossa epäilyttävän näkönen ihminen. Saatan kuullostaa täysin ylivarovaiselta ja aralta, mutta ei. Jotenkin alussa kuljin vähän sillä ajatuksella, että mitä tässä nyt muka keskellä päivää tapahtuis, pyh. Aloin kuitenkin huomaan ja ymmärtään, että koskaan ei voi olla liian varovainen. Eilen mun hyvä vaihtari- ystävä ryöstettiin meidän koulun nurkalla veitsi kurkulla. Usein tosta selviää sillä, että antaa vaan kännykkänsä ja rahansa mukisematta ja siinä se. Viikko sitten yheltä vaihtarilta vietiin iPhone bussipysäkillä, kaks viikkoa sitten toiselta ipod kadulla keskellä kirkasta päivää. Oon nähny ohi menevän auton ampuvan laukauksia kohti ihmisiä ja nähnyt, kuinka auto varastetaan liikennevaloissa. Kuullut kuinka mun opettaja kidnapattiin marketin edestä ja miten mummon käsilaukku katos silmänräpäyksessä taksitolpalla.
Tänään kuitenkin mut pysäytti ja pisti kyynelet virtaan ihan täysin se, kun pääsin kotiin ja avasin facebookin. Yks vaihtareista on lähössä parin päivän sisään kotiin, koska viime yönä on tapahtunu hirveitä, eikä kyseinen tyttö halua enää jäädä tänne. Kyllähän ton ymmärtää, en jäis varmasti mäkään. Tuntuu niin järkyttävän pahalta tän tytön puolesta, eikä vaa voin käsittää miten paha maaillma on ja miten huono tuuri voi käydä :( Jatkossa aion olla vielä varovaisempi, enkä ottaa minkäänlaisia riskejä turvallisuuden suhteen.
Mun tarkotus tän tekstin kanssa ei ollu pelotella ketään. Turvallisuuteen voi vaikuttaa paljon ihan vaan käyttämällä päätänsä ja pitämällä silmänsä auki, mutta halusin varottaa ja sanoo, että niillä säännöillä on syynsä. Jos joskus Brasiliaan eksytte, niin älkää koskaan ottako taxia kadulta, älkää luottako tuntemattomiin ja pitäkää hälytyskellot päällä ihan koko ajan! Maailman on julma, vaikkei siihen aina haluaiskaan uskoo :(
Ps. Suomi on joskus tylsä ja hiljanen, mutta se turvallisuus sielä on täysin aliarvostettua. Vaikka sattuuhan sieläkin nykypäivänä kaikenlaista, mutta vielä pientä verrattuna siihen, mistä täällä saa lukea...
Mahtavaa perjantaita kaikille!
Kouluviikosta on taas selvitty. Päivät meni aikalailla nukkumiseen :D Tosin selkä jumittu niin pahasti siitä pöydän päällä makaamisesta, että vikoina päivinä sinnittelin suosiolla hereillä ja lueskelin suomesta tulleita Cosmopolitaneja. Kiitos äiti ja mummo, tää tyttö on aika super ilonen näistä kaikista karkkipusseista ja suklaalevyistä.
Lakkasin maailman hirveimmät kynnet :DD Eikä tottakai ollu aikaa enää vaihtaa
Tää viikko on ollut taas ihan normaali, mutta jotenkin niin hyvä, että itkettää. Koulussa olo on siitä hirveetä, että kerkeet miettiin asioita maan ja taivaan väliltä, ihan mikron toiminnasta asti siihen, minkä kahvin aion tilata Suomessa ekana kun palaan. Kaikista vaikeinta on tajuta, että mä tulin tänne just, ja nyt jäljellä on neljä kuukautta. Joo, onhan se pitkä aika, mutta aika menee täällä niin tajutonta vauhtia. Just istuin joulupöydässä sukulaisien luona, just ammuttiin raketteja rannalla uuden vuoden kunniaks. Ja nyt, nyt on maaliskuu. Miten? Joka päivä havahdun siihen, että koko ajan on päivä vähemmän ja lähtö lähenee. Suomi ei tunnu enää edes mitenkään realistiselta paikalta:D Oon liian tottunu asuun Brasiliassa ja oleen näitten ihmisten kanssa. En voi, en, osaa enkä pysty, enkä haluakkaan kuvitella arkee ja elämää, ilman näitä kaikkia ihmisiä Monta kertaa kuvittelen itteni lentokentälle halaamassa kaikkia perheitä ja ystäviä, sillon vaan kylmät väreet menee koko kehon läpi. Viimeset 7 kuukautta oon ollut niin onnellinen, että joka päivä havahdun siihen hyvään oloon. Vaikka oliskin huono päivä, sielä taustalla on aina täysonnellisuus.
Jokaisen ihmisen tässä maailmassa, pitäis lähtee vaihto-oppilaaks. Tunnen itteni vahvaks ja voittamattomaks :D Se fiilis on huikee. Mitä vaan tulee vastaan, se ei enää koskaan lannista. Kaikesta selvitään ja kaikki on itsestään kiinni. Rakastan elämää ja rakastan jopa niitä huonoja asioita siinä. Välillä on kiva mennä bussilla, ihan vaan huomatakseen, kuinka mahtavaa on kun joku vie sut autolla kouluun. Välillä on kiva olla pienessä flunssassa, niin huomaa taas kuinka kiitollinen saa olla terveydestään. On mahtavaa asua tiukemmassa perheessä ja huomata, kuinka paljon oon päässy tekeen ja kokeen mun perheen ansiosta. Ja joka päivä, koen vaan enemmän ja enemmän.
Entä haluanko palata Suomeen? Haluan. Tottakai haluan. En vielä enkä luultavasti neljänkään kuukauden päästä, mutta sielä on niin monta asiaa, joita odotan innolla. Kattelen bloggareiden ostosvideoita ihan fiiliksissä siitä, että kohta pääsen itekkin noihin kauppoihin. Mietin mun pikkusisaruksia ja perhettä, aatellen että kohta pääsen taas halaan ja oleen niiden kanssa. Ootan ihan huimasti koulunpenkille pääsyä, vaikka samalla pelottaa. Ootan salille pääsyä ja sitä, että pääsen tekeen mitä haluan ja mitä haluan. Ootan sitä, ettei enää tarvii elää ns. suurennuslasin alla tai seurata sääntöjä. Ootan sitä, että voin mennä kahvilaan ja tilata kahvin suomeks. Heittää vitsejä ja olla varma, etten sanonu mitään väärin. Olla varma, että jokainen ymmärtää mitä haluan sanoo :D Haluaisin oikeesti panostaa kouluun (...) ja keksiä mitä haluan tehdä isona! Haluun unelmoida vähän vielä lisää ja fiilistellä ihan vaan sitä, miten kivalta tuntuu kun kaikki on avoinna ja melkein mihin vaan on mahollisuus, kun uskoo tarpeeks itseensä. Eilen olin just mun host-veljen valmistujaisissa ja itkin varmaan enemmän, kun niiden valmistuneiden vanhemmat :D 40 nuorta ihmistä, kaikki opiskelleen 6 vuotta ja siinä ne seiso lakit päässän, kyyneleet silmissä ja kaikki niin onnellisen näkösinä. Tuntu niin hitsin hyvältä niiden kaikkien puolesta, ja tietty varsinkin mun veljen puolesta. Mun pitäs käydä joka kuukausi valmistujaisissa, kun niistä siitä niin hitsisti motia siihen omaan tekemiseen. Mulla nyt tosin on vielä hirveesti eessä opiskelua, mutta kumminkin!
Musta on tullu hirvee haikeileva ja herkkis, en ymmärrä millä ilveellä. En mä Suomessa itkeny oikeen mistään, mutta täällä ei tarvita kun yks köyhä miespolonen kadunkulmassa nukkumassa, niin johan rupee itkettään :D Mulla olis vielä hirveesti vuodatettavaa ja voisin istua tässä seuraavat 12 tuntia kertomassa kaikesta, mutta kello on jälleen kerran mua vastaan. Ois kiva kirjottaa tästä perusarjesta niin kun tein ennen, mut tuntuu ettei siihenkään enää repee, vaikka tuskin teitä ihan hirveesti kiinnostaiskaan lukee siitä, miten maanantaina oli Rotary-kokous ja kuinka tiistaina kävin shiatsussa :D Pakko tosin hehkuttaa niistä eilisistä valmistujaisista! Ihan upeesti tehty! Se sali oli vähän niinkun leffateatteri, ja sinne ne kaikki käveli yksitellen kaavut päällä ja lakit päässään, super dramaattisen musan tahtiin koko yleisön hurraamina ja saattelemina. Muutamat piti puheita ja tottakai minä taas itkemässä. Näissä tilanteissa olis parempi, jossen ymmärtäis portugalia. Tänään on vielä tohon kuuluva kirkko, johon mun olis vielä tarkotus mennä, ja mennään siitä vielä syömään yhdessä. Nukuin viime yön tuolla tokassa perheessä ja nukun vissiin vielä tänä yönäkin :) Käyn vielä pikasesti lenkillä, kun on niin upee ilma, katon salkut ja laittaudun sitten valmiiks iltaa varten.
Hyvää viikonloppua kaikille!
Beijos
