Mococa

Oon niin aktiivinen bloggari, että huhhuh. Tiiättekö kun tulee kotiin kymmeneltä ja tekis mieli postata, mut tietää et jos alkaa kirjotteleen ja muokkaileen kuvia, niin siinä vierähtää taas ainakin pari tuntia etkä pääse koskaan nukkuun? :D No nyt kuitenkin taas viimesestä viikosta...

Viime viikolla kotiuduin tiistaina sieltä Recifestä ja keskiviikko meni koulun jälkeen kotona täysin lagaten... Oli niin hirvee väsy matkustamisen ja noiden parin viikkojen jälkeen että istuin koko päivän kotona tekemättä oikeen mitään :D Torstaina koulun jälkeen  tapasin mun tytskyjä, eli Caroo, Axellea ja Annee. Käytiin lounaalla ja oli super ihanaa nähdä parhaita ystäviä ja päästä höpöttään taas suunsa puhtaaks! Täällä huomaa ettei tarvii kun yks päivä olla koulussa ja kaupungilla niin on sellanen olo kun ois juossu maratonin. Tokan perheen veli kuitenkin suostutteli mut lähteen pitsalle sen ja sen kamujen kanssa, ja koska tossa seurassa on aina kaikista kivointa, niin pakkohan mun oli lähtee :D Vanhemmat tosin piti päänsä, että puoliltaöin oltava kotona. No, niin olinkin. Sain vaan nukkuneiden ihmisten vihat päälleni, kun en tienny että hälytin oli jo kytketty päälle, niin koko kylä alko raikuun. Heheh, seuraavan aamupala oli suht jäätävä.



Perjantaina en menny kouluun, mutta heti aamusta olin iskän työpaikalla auttamassa sitä ja tekemässä muutamia paperihommia, juoksemassa pankissa lunastamassa shekkejä, tekemässä laskutuksia ja viemässä muutamia lähetyksiä. Iltapäivästä lähin mun tokan perheen luokse "matar saudades", eli tappaan ikävää :D Jutskailtiin siskon kanssa monta tuntia ja illemmalla mentiin vielä feiraan, eli vähänniinkun markkinoille, jossa oli eri maista ruokakojuja ja sikana väkee, niin kun joka perjantai. Brassit on niin ihania, kun ihmiset jaksaa lähtee ulos ja vaan viettää aikaa puistoissa nauraen ja syöden..ei oo kyllä ikävä sitä suomalaista juomakulttuuria ja sisällä pysymistä :D
Ei ollu tottakai kameraa mukana, niin metsästin googlesta yhen kuvan tosta jokaperjantaisesta feirasta...



Lauantaina ajettiin mun Rotary- klubille Piraquaraan, eli vähän yli tunnin päähän Curitibasta. En oo käyny mun klubilla siis vissiin kun 3 kertaa vuoden aikana, koska se on niin kaukana, eikä kukaan mitenkään pysty mua viemään usein sinne... eikä klubi muutenkaan oo hirveen innokas tai aktiivinen vaihtareiden suhteen. Sielä vierähti vissiin 4 tuntia ja pääsin taas höpöttään ainakin 50 ihmisille portugaliks kaikki vaiheet, että miten hain vaihtoon ja miten eteni kaikki ja blabla. Vähän kieltämättä ärsytti kun mun klubin presidentti kysy että "etkö sä ookkin se thaimaalainen vaihtari?" :D MITÄ. Millä musta saa thaimaalaisen? Ja se oli vielä ihan tosissaan. Counseloiri kysy vielä perään että Anniina ootkos sä nyt 13 vai 14? Ja sekin oli oikeesti ihan tosissaan. Tästä varmaan kuvastuu miten läheinen suhde mulla on klubin kanssa :D Vaikka kivoja ne kaikki sielä on ja tuun hyvin juttuun, vähän juntikoha tosin..



Illalla en ollu sopinu mitään, koska tiesin ettei mun vanhemmat välttämättä hyppis riemusta. Mutta koska musta on ihan ylivoimasta pysyä lauantaina vaan kotona, niin keksin kymmeneltä että lähen Axellen luo yöks. Äiti kuitenkin oli kipee ja lähti lääkäriin, niin soitin tokan perheen veljelle että kuskaatko mut Axellen luo jos maksan bensat :D Kyllähän se kuskas, vaikka Axelle asuukin just kaupungin toisella puolen. Sinne kun päästiin niin keksittiin, että lähetään pyörähtään jossain ulkona. Törmättiin kuitenkin vahingossa veljen kamuihin ja venähti aamutuntien puolelle... En kestä etten Suomessa enää voi lähtee ulos Axellen kanssa :D Meillä on aina niin parhaat reissut että huhhuh. Kerkesinkin vissiin nukkua 2 tuntia kun piti jo suunnata kotiin kympiks, kun lähettiin perheen kanssa paraolympialaisiin. Pakko myöntää, että vähän oli vaikeuksia olla sosiaalinen ja jaksaa keskustella ihmisten kanssa se kaheksan tuntia, kun väsytti niin paljon että oisin voinu nukahtaa pystyyn. Illalla kuitenkin taas tapahtu joku ihme piristyminen ja arvatkaa meninkö taaskaan aikasin nukkuun, vaikka niin vannotin itelleni että oon peiton välissä viiden minuutin sisään siitä kun pääsen kotiin.

Joka illan yhen kuvan kuvasaldo :D haha

Maanantaina koulun jälkeen univelat rupes painaan taas kerran, mut innoistuin skypettään iskän kanssa ja heti perään äitin kanssa (kolmannen kerran koko vuoden aikana:D), niin jäi päikyt. Kävin vielä lenkillä ja illalla oli äitin klubin Rotary- tapaaminen, jossa olin tottakai mukana. Tiistaikin meni suht samalla kaavalla; koulun, portugalin tunti, kotiin, lenkillä ja siinä se. Kaikki päivät menee niin super nopeesti, kun viimestään seiskalta on jo pimeetä, eikä viitti enää hirveesti yksinään liikkua.  Keskiviikkona mun ei tarvinnu mennä kouluun kun kaikilla oli joku muihin kouluihin tutustumispäivä ja muutenkin olin varannu hammaslääkärin torstaiks, joten pääsin nukkuun ees pari tuntia pitempään. Hammaslääkärissä lekuri sano, että vielä puhkeemattomilla viisaudenhampailla ei oo tilaa puhjeta, joten ne on pakko poistatuttaa. Torstaina koulun jälkeen kävin vielä keskustassa kuvauttaan hampaat ja kuulemma siitä näky, että ne pystyy jo poistatuttaan, joten mulla on aika ens tiistaiks varattuna D: Oon aina jotenkin oudosti tykänny hammaslääkäreistä, mutta nyt jänskättää vähän...

Tällä hetkellä makoilen yksinäni hotellihuoneessa läppärisylissä ja musiikkia kuunnellen São Paulon osavaltiossa olevassa pikkukaupungissa nimeltä Mococa :D Lähettiin aamulla kuudeltä kotoo ajaan ja saavuttiin tänne neljän jälkeen. Eli kevyet kymmen tuntia autossa, jotka tosin tuntu vaan kolmelta, koska nukuin sikeesti seittemän tuntia ja heräsin vaan lounaalle ja juomaan vettä :D Nautin niiin autossa olosta ja sielä nukkumisesta! Toi auto on vielä jotenkin tosi mukava ja tilava nukkua, varsinkin kun mulla oli koko takapenkki käytössä.  Mutta mitä me tehään täällä pikkukaupungissa koko viikonloppu? Mun vanhemmat harrastaa kumpikin ampumista ja joka vuosi täällä järjestetään yhet viikonlopun kestävät kisat. Tänään jo illalla istuin 3 tuntia kattomassa kun ihmiset harjotteli, ja en kyllä keksi mitään tylsempää "urheilua"  kun formulat ja ampuminen.  Ehkä ite ampujalle ihan kivaa, mut katottavana niiiin tylsää :D Käytiin syömässä porukalla illalla ja vanhemmat painu nukkuun ja nyt datailen yksinäni omassa huoneessani. Ei vaan millään tekis mieli nukkua, mut aamupalalla pitäs olla jo seittemältä, joten ei kai voi hirveesti valvookkaan. Huomenna kisat alkaa 8 ja loppuu joskus illalla, joten koko päivä ampumista katellen.

Vanhemmat pakotti mut ottaan nallen mukaan ettei tuu yksinäistä?? :D ahahah

Hyvää yötä ja maailman parasta viikonloppua!

Ser solteiro é bom demais

Mua harmittaa miten oon ollu maailman huonoin bloggaaja taas kerran. Sitten vielä kun kasaantuu postattavat jutut, niin iskee vielä enemmän laiskuus, kun ei enää tiiä mistä kirjottaa kun haluis vaan kirjottaa kaikesta. Mulla on tuolla mm. mun synttäripostaus oottamassa loppuun saamista, kun aina jätän noita lojuun kun tajuan että pakko mennä nukkuun.
Kirjotan nyt kuiteskin tästä viimesimmästä reissusta, eli Recifestä. Niin kun Kiira jo blogissaan kirjotteli, niin vaikka kuinka pistäis kuvia ja yrittäs vääntää tekstiä, niin ei noiden parin viikon mahtavuutta vaan pysty sanoin kuvaileen! Ensinäkin. pääsin 8 kuukauden jälkeen ekaa kertaa puhuun suomee, eikä siitä meinaa nytkään tulla loppua. Se ihana tunne kun pystyt heittään niin paljon läppää, josta kukaan muu kun suomalainen ei tajuais mitään, käyttään kaikenmaailman sanontoja ja muistella viiden vuoden takasia suomihittejä :D  En muista millon oisin nauranu niin paljon, kun nauroin näinä viikkoina. Ei varmasti viittä minuuttiakaan menny ilman sellasta naurun hörötystä, ettei mitään järkee. Luojan kiitos ei brassit tajunnu mistään mitään, on se suomiläppä niin luokatonta haha.



Saavuin siis Recifeen 19. päivä illalla. Lensin Curitibasta Sao Pauloon ja vaihdoin sieltä Recifeen menevään koneeseen. Belgialainen Nicolas lähetettiin kotiin ja sillä sattu oleen toi sama lento Curitibasta Sao Pauloon, joten ei tunnelmat ollu hirveen huikasevat. Kaikki vaihtarit kentällä itkemässä ja lentokin meni aika synkästi :( Harmitti itteekin, kun Nico oli yks mun parhaita kamuja täällä. Mutta onneks Belgia on suht lähellä Suomee ja sinne pääse suht halvallakin....

Ekan päivän yritin selvitä kuumuudesta, joka todellakin oli aika tukahduttava. Curitibaan on nyt taas tulossa talvi ja lähinkin täältä pitkähihasella, nahkatakilla, huivilla ja farkuilla :D Tuolla pärjäs pelkät shortsit ja toppi päällä, tosin nekin tuntu olevan liikaa. Mentiin Kiiran ja sen isoveljen kanssa ostarille ja illemmalla johonkin Rotary-tilaisuuteen, johon Caruarussa asuva Ilarikin tuli ja lähti siitä meidän mukaan Kiiran luo. Meitä oli nyt siis jo kolme suomalaista, eikä puhe loppunu millään kun kaikille hirvee tarve päästä höpöttään kaikki suomeks.

Seuraavana päivänä illalla haettiin Johan bussiasemalta ja lähettiin taxilla kierteleen Recifee. Kiiran vanhemmat oli järjestäny meille city tourin taxilla ja oli ihan mielettömät maisemat. Vieläkun Johan saatiin mukaan porukkaan niin ei puuttunu enää mitään :D se on niin höntti että lähinnä jo naurettiin jokaiselle sanalle mitä siltä suusta tuli ulos..

Torstaina suunnattiin koko porukka rannalle. Vietettiin sielä neljä päivää buugilla ympäri ajellen, funkkia ja forroo kuunnellen, altaassa lilluen, korttia pelaten, riippu matoissa lojuen, syöden, rannalla hengaten, jutellen ja totta kai vähän juhlienkin...Yötkin nukuttiin isolla parvekkeella patjoilla tuulettimien ääressä. En tiiä mitään parempaa kun kaahata buugin kyydissä palmujen välissä, musa täysillä, tummansinisen tähtitaivaan alla hyvässä seurassa. Oli myöskin ihan parhautta herätä joka aamu porottavaan aurinkoon, aukasta silmänsä ja nähä palmut huojuvan ja kuulla kun musa raikaa ympärillä. Noi oli taas niitä hetkiä kun oikeesti piti nipistää itteensä, että onko tää oikeesti totta vai vaan unta. Ihan uskomatonta kaikki.

Sunnuntaina palattiin takasin Recifeen ja heti maanantaina pojat palas takas kaupunkeihinsa. Me Kiiran kanssa vietettiin rento kotipäivä (olihan toi viikonloppu kuitenkin suht rankka). Seuraavina päivinä oltiin Rotary- kokouksessa jossa Kiira piti sen Suomi-esitelmän ja pääsin kans vastaan muutamiin kysymyksiin. Käytiin kans juhlistamassa Claudinhon synttäreitä ja eksyttiin myös koko päiväks shoppaileen. Tiiättekö niitä päiviä ettei oikeesti oo mitään päälle pantavaa, sit meette ostarille ja tekee vaan mieli ostaa kaikki mitä tulee eteen. Perustelin kyllä itelleni jokasen ostoksen tarpeelliseks, niin ei ihan hirveen huono omatunto tullu :D Mulla lähti mukaan housut, pari hametta, 4 paitaa, pari kynsilakkaa, parfyymi, laukku ja korvikset. Torstaina matkustettiin muiden Recifen vaihtareiden kanssa muutaman tunnin päähän kattoon Paixão de Cristo, eli tollanen Jeesus- aiheinen näytelmä. Oli kyllä ihan upeesti tehty ja kaikki lavasteet ja koristelut oli viimesen päälle, tosin 3 tuntia seisten siinä ihmismäärässä sai kyllä jo uupuun. Tunnin kohdalla jo karkas keskittyminen, kun en muutenkaan tajunnu siitä selostuksesta kaikkee :D

Perjantaina suunnattiin taas koko porukka rannalle ja tällä kertaa sielä oli vielä enemmän Kiiran sukulaisia pääsiäisen takia. Yhtenä päivä ne vuokras veneen ja mentiin sillä eri rannalle muutamaks tunniks.. lilluttiin meressä, jonka vesi oli oikeesti yhtä kuumaa kun porealtaassa ja aurinkokin polttavempi kun ikinä...  Ja mä tyhmänä jääräpäänä makasin auringossa grillaamassa itteeni. Vaikka pistinkin aurinkorasvaa, niin en tajunnu pistää mitään päähäni ja kärtsäsin päänahkani niin pahasti, että hiusten harjaaminenkin sattuu :D Tyhmäkö?
Yhtenä iltana pidettiin vielä kunnon pippalot rannalla nuotion ympärillä kitaraa soitellen ja tanssien. Oli ihanaa kun pysty jakaa just toisen vaihtarin kanssa kaikki noi hetket ja hehkuttaa elämän upeutta, ja vieläpä suomalaisen kanssa.

Sunnuntai-iltana palattiin jo takas Recifeen ja maanantaina auringonlaskun aikaan (en voinu mennä aikasemmin, koska mun pää palo niin pahasti että lisäaurinko olis varmaan tappanu mut) lähettiin vielä vähän katteleen Recifee ja ostaan mulle pari matkamuistoo. Istuttiin mm. rannalla ja tehtiin to do- listat näille vikoille kuukausille :D Myöhemmin käytiin vielä kaupassa Kiiran perheen kanssa ja hankittiin ainekset makaronilaatikkoon, joka väsättiinkin ennen mun lähtöö tiistaina. Lento lähti kello 15 Recifestä ja meni Belo Horizonten kautta Curitibaan. Siinä vaiheessa kun kone alko laskeutuun ja näky koko Curitiba alapuolella, tuli kyllä niin sellanen fiilis, että ei tästä kaupungista halua lähtee koskaan, on tää mulle jo niin koti ja tänne on aina kiva palata. Otin lentokenttä bussin keskustaan, josta mun vanhemmat haki kotiin ja pääsin omaan sänkyyn nukkumaan! Kieltämättä oli kiva kääriytyä monen peiton alle, kun Recifessä oli melkein mahdoton nukkua ees yhden kanssa :D





Recife oli kaupunkina sika kiva, ja plussaa siitä, et on meren rannalla. Puhetyyli sielä on ihan erilainen kun Curitibassa ja jouduinkin koko ajan pinnisteleen ymmärtääkseni, mitä ihmiset puhu, enkä siltikään ymmärtäny kaikkee. Jopa brasilialaiset sanoo, että sillon kun menee etelään, niin ei ymmärrä kunnolla mitä ihmiset puhuu :D Musta tuntu tosin, että noiden kahen viikon loppupuolella toi aksentti alko tarttua jo muhunkin. Yks eroavaisuus oli kans tervehtiminen, joka tuolla tapahtu kahella pusulla, kun meilläpäin on vaan yks. Ruoka oli kans vähän erilaista ja musiikki oli enemmän funk ja forro painotteista. Brassit on tosiaan niin iso, että eri osassa maata, voi olla tosi erilaista.. vaikka nyt samaks maaks tunnistaakin, niin kyllä tuolta eroavaisuuksia löytyy suht paljon.
Loppuun vielä reissun jokapäiväset biisit :D







Hohhoh, tein tätä postausta varmaan 6 tuntia, ihan vaan sen takia että noita kuvia tuli räpsittyä ainakin se 1500 ja koko kone jumittaa ja valittaa että muisti täynnä... Sainpa nyt vihdoin kuitenkin postattua! Mikä mahtava fiilis :D
Hyvää yötä ja maailman parasta viikonloppua! Mä rupeen nukkuun ja yritän päästä yli tästä tuskasta, että mun vuotta ei oo jäljellä enää ees kolmee kuukautta ...

Beijos!